Kesän toivossa

Ah, miten nämä ilmat nyt tällaiseksi menivät? Eihän tämä kevät nyt surkeintaan näytä, mutta ehtikö sitä jo yhden viikon aikana tottua, että on kesä.
Ihana kun luonto alkaa vihertää. Suunnittelemme jo metsäretkeä lähimetsikköön.

Kaksi edellistä kesää ovat olleet niin mainioita, ehkä jopa liian lämpimiä (juu, aina on jotain valitettavaa). Mitä jos tästä kesästä ei sellaista tulekaan? Tuntuuko kesä sitten huonolta? Tai mitä jos tulee, niin epäilemmekö ilmastonmuutosta?

Joka tapauksessa tuulettimet ovat kaupoista loppuneet kahtena edellisenä kesänä kesken. Satuimme viime kesänä pojan kanssa paikalliseen Prismaan ja meinasimme jäädä jalkoihin, kun odotettu (ja ilmoiteltu) lisätoimitus tuulettimista saapui. PUFF - tuulettimet kiepaistiin kainaloihin ja syleihin alle aikayksikön. Ylihintaahan sellaisella kysynnällä joutuu maksamaan. Olenkin ajatellut, että koska meillä ei tuuletinta vielä ole, niin pitäisikö sellainen hankkia nyt jo hyvissä ajoin. Nykyinen asuntomme kun taitaa nauttia lämpöisyydestä hellekesän sattuessa.

Tässä ei taida kesällä selvitä.

No siitähän syntyy ongelma: Minkälainen tuuletin?
Nykyään on olemassa jo ainakin kolmenlaisia tuulettimia: vanhan mallisia propellia/siivekkeitä pyörittäviä, pylvästuulettimia ja uudenlaisia jäähdytystuulettimia, joissa on vain reikä. Juu-u, totta.
Mutta minkä verran normi-ihminen tarvitsee tuuletustehoa? Ja miten paljon nämä vekottimet pitävät ääntä? Saako siinä nukuttua. Oih ja voi, nettishoppaaja joutunee jalkautumaan johonkin liikkeeseen kuullakseen ja tunteakseen. Mikään kun ei poista kokemuksia IRL.

Ystävät

Ajatusten ja asioiden jakaminen, yleensäkin keskusteleminen ystävien kanssa on parasta. Sekä ilot että surut tulevat paremmiksi, kun ne saa jakaa. Ja vaikka asia olisi arkisempikin, keskustelu on aina mukavaa. Nykyään kun osaa vielä suhtautua erilaisiin mielipiteisiin ei-niin-palavasti, niin on mielenkiintoista kuulla millä tavalla toiset ajattelevat. Minulle puhuminen on aina ollut myös selvitymiskeino. Sen verran elämä on koetellut matkan varrella, mutta kaikesta on selvitty. Paitsi sisulla, niin myös puhumalla.

Tänään keskustelin kahden ystävän kanssa. He ovat ottamassa uusia tatuointeja. Tämä pariskunta otti viime vuonna ensimmäiset kuvat. Repäisivät heti laakista ja molemmille piirrettiin yläselkään suuret kuvat. Ja nyt jo lisää. Siinäkin vissiin nälkä kasvaa syödessä.

Olen (vasta nyt) löytänyt itse ajatuksen tatuoinnin ottamisesta. Minulla ei ole ollut minkäänlaista himoa "pysyvään merkintään", mutta nyt se ajatus on herännyt. Ehkä ajatus joskus siirtyy toiminnaksi. Tällä hetkellä ottaisin ihan pienen om-tavun kuvan. Se olisi ajatuksena ja ideologiana sopiva. Om-tavun merkityksestä löydät lisätietoja mm. täältä.

Alkupotkuja

Poika täytti 2 vuotta nyt keväällä ja halusin hänelle puisen potkupyörän. Puupyörä.fi:stä löytyi hienoja puisia puupyöriä, mutta niin kalliiseen en ollut varautunut. Niinpä päädyin Milios-merkkiseen ihanuuteen, joka oli oikein kohtuuhintainen (alle 50 € postikuluineen).

Minä tilasin pyörän Ruotsista Lekmer.fi-nettikaupasta, jossa on ihan suomenkieliset sivut. Mutta nyt pyörät näyttävätkin olevan sieltä loppu. Mutta ei hätää, valmistajalta Tanskasta niitä näyttäisi saavan.

Potkupyörä harjoittaa lapsen tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Viisaammat sanovat, että jos lapsi oppii ajamaan tällaisella, niin normipyöräilyn oppisi helpommin. Saas sitten nähdä.

Meillä pyöräilyyn on tutustuttu pikkuhiljaa. Yleensä hyvin lyhyissä seteissä, sillä Poika on sen verran menevää sorttia, että kohta jo kiinnostaa joku toinen asia.

Tänään pihalla ollessamme, pihan siivouksessa kasatusta risukasasta ampaisi matkoihinsa rusakko. Risukasassa oli myös kaksi aivan pikkuista poikasta, joista ainakin toinen näytti olevan vielä elossa. Kovin olivat pieniä. Liekö juuri syntyneitä? Poistuimme takavasemmalle ja odottelimme jonkin aikaa kauempana, että tuleeko emo takaisin. Ei näkynyt. Kotiinhan siitä sitten piti lähteä häiritsemästä. Mitenkähän pienten poikasten käy? Sain valokuvankin pienistä, mutta en kehtaa sitä tänne laittaa. Tuntuu liian julmalta.
Ihmetystä tapahtuneessa lisää se, että asumme tiheään asutetussa lähiössä. Mutta ilmeisesti rusakolle oli tullut synnytyshätä juuri siihen paikkaan. Niinhän se on, hätä ei aina katso paikkaa.

Blogin tekeminen - löydetty

Nyt se on tehty. Blogi on avattu ajatuksille, etsimiselle, löytämiselle ja selviämiselle.

Otan kirjoittamisen siis myös selviäimisenä. Sillä sen olen elämässä oppinut, että asioiden läpikäyminen auttaa. Puhuminen ja jakaminen on ollut minun tapani selviytyä. Toivottavasti siitä on ollut, ja on, hyötyä myös jollekin toiselle.

Kirjoitusvirheitä varmasti tulee. Anteeksipyyntö niistä jo nyt. Yritän parantaa, siinäkin.